Onko kaikki kaupan?

 

12.2.2010

Kari Neilimo 

(Puheenvuoro Lahden vapaamuurarikonventissa 1.9.2007)

 

Hyvät veljet

 

Tälle puheelle määritelty otsikko on kiinnostavan provokatorinen. Se heittää pohdittavaksemme kysymyksen siitä, onko maailmassa ja elämässämme jotain sellaista pysyvän arvokasta, jota ei voi markkinahinnoitella tai josta emme halua mistään hinnasta milloinkaan luopua. Onko jotain niin arvokasta, jota haluamme jopa puolustaa uhrauksin?

 

Otsikon kysymyksenasettelu on painotettu hieman pessimismivoittoisesti. Se sisältää ajatuksen, että varsin moni asia, ehkä kaikki, olisi elämässämme kaupan – voisimme luopua niistä rahasta tarpeen tullen. Pelkästään näin tarkasteltuna ja tästä näkökulmasta kysymykseen vastattaessa saattaa meidän monen mieleen nousta melko synkkä kuva maailmastamme ja sen ihmisyhteisöstä. Mihin olemmekaan menossa? Kuuluuko kaikki se, mitä olemme pitäneet arvokkaana ja puolustettava, enemmänkin menneeseen maailmaan kuin tulevaan? Näin tuskin on asianlaita. Siksi onkin varmasti syytä tarkastella teemaa ”Onko kaikki kaupan” etsimällä näkökulmia ja vastauksia kysymykseen vastausten ääripäistä – ” kaikki voi olla kaupan” tai ”on paljon asioista, jotka eivät ole kaupan.”

 

Onko kaikki kaupan? Kysymykseen vastaaminen voi tapahtua hyvin monella eri tasolla. Voimme tarkastella asiaa globaalisti, kansainvälisesti, eri uskonto- ja kulttuuripiirien, yritysten ja yhteisöjen, myös tämän veljeskuntamme ja tietysti aivan erityisesti yksilön näkökulmista. Vastaukset voivat vaihdella. Mikä voi olla täysin hyväksyttävää kauppatavaraa, toimintaa tai arkitodellisuutta jossakin toisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa, voi olla jossakin toisessa kiellettyä tai epämoraalista.

 

Länsimaisessa kulttuurissa lapsityövoiman käyttö on kielletty ja sitä pidetään epämoraaliseen yritystoimintaan kuuluvana, mutta monissa Afrikan ja Aasian maissa se on arkitodellisuutta ja monella tavalla myös hyväksyttävää. Onko kaikki kaupan – siihen vastaaminen on siis myös elämänkatsomus- ja kulttuurisidonnainen ilmiö. Vastauksia voi antaa selkeästi vain oman eettisen koodistonsa mukaisesti – ja se taas on yhteiskunta- ja kulttuurisidonnainen ilmiö suuressa määrin.

 

Kun siis seuraavaksi pyrin vastaamaan asetettuun kysymykseen, teen sen omasta näkökulmastani – länsimaalaisena, suomalaisena, kristittynä ja vapaamuurarina. Joku toinen voisi toisista lähtökohdista vastata toisinkin.

 

Lähdetään kysymykseen vastaamisessa liikkeelle yritystoiminnasta, jolle markkinatalousajattelumme mukaisesti on annettu tehtäväksi toimia tehokkaana tuotteiden ja palveluiden tuottajana sekä tätä kautta hyvinvoinnin luojana yhteiskunnan jäsenille. Onko yritystoiminnassa kaikki kaupan? Millaisin arvoin yritykset toimivat, vai onko ”business vain businesta – rahan ansaintaa arvoista ja keinoista piittaamatta”?

 

Onko yritystoiminnassa moraaliseettisiä arvoja ja miten nämä arvot ohjaavat äärimmäiseen tehokkuuteen pyrkivien kvartaalitalousyritysten toimintaa – vai ohjaavatko ollenkaan? Alistaako pyrkimys maksimoida yritystoiminnan tulos ja osakkeenomistajien sijoituksen arvo kaikki muut arvot toissijaisiksi yritystoimintaa ja ihmisten käyttäytymistä ohjaaviksi tekijöiksi?

 

”Business of business is business”. Tämän Milton Fiedmanin, taloustieteen ääriliberaalin edustajan esittämän ajatuksen voisi kytkeä eräänlaiseksi perustaksi sille ajattelulle, jota edellä  lyhyesti kysymysten muodossa pohdittiin. Suomeksi Friedmanin toteamuksen voisi sanoa muodossa  – ”raha ei haise”. Liike-elämän ei tällöin nähdä sisältyvän mitään erityistä moraalista ulottuvuutta. Siellä, missä friedmanilainen liberaali talousmalli on merkittävässä määrin toteutunut käytännössä, monet ihmiset ovat joutuneet kärsimään kovan markkinatalouden kurimuksessa. Liki kaikki on ollut kaupan – ihmisten työ, elinolosuhteet ja luonnonvarojen käyttö, jopa mielipiteetkin. Samanlaisia kehityspiirteitä on ollut myös sosialististen valtio- ja talousjärjestelmien maissa ennen näiden yhteiskuntien sortumisia. Epädemokraattisuus ja kansalaisten turvattomuus valtiokoneistoa vastaan on ollut tyypillistä sosialistisissa yhteiskunnissa. Mielipiteet ovat olleet kaupan ja vain yhdenlainen totuus on ollut julkisesti sallittua. Erilaiset mielipiteet on vaiennettu. Kotirauha ja oman elämän on ostettu vaikenemalla. Korruptoituneissa yhteiskunnissa rahalla on saanut parempaa koulutusta, terveydenhoitoa ja etuoikeuksia. Paljon on ollut kaupan.

 

Suomalaisesta näkökulmasta, meidän arvojamme korostaen, tuntuu siltä, että liian moni elämän perusasia on ollut ja on yhä kaupan eri puolilla maailmaa. Median välityksellä piirtyvä ihmisten eriarvoisuudesta kehitysmaiden kasvutalouksissa säpsähdyttää suomalaisen ihmisen. Toiset myyvät itseään ja toiset korjaavat rahamittaisen tuloksen. Moni asia tuntuu olevan kaupan.

 

Mistä suomalaisessa talouselämässä nyt keskustellaan? Onko Suomi myytävänä?

 

Suomalainen talouslehdistö on viime vuosina enenevässä määrin kirjoittanut omistuksesta, erityisesti suomalaisesta omistuksesta yrityksissä. Lainaan muutamia otsikoita keskeisistä talouslehdistämme: ”Suomi-neito on vapaata riistaa”, ” Omistajuus on kateissa Oy Suomi Ab:ssä ”, ”Pääkonttorit katoavat – tuleeko Suomesta banaanivaltio?”, ” Uhkaako ulkomainen omistus Suomen taloutta? ” ja ” Suomi myydään liian helposti ulkomaille ”. Nämä Kauppalehdestä, Talouselämä-lehdestä ja Taloussanomista poimitut otsikot ovat nostaneet esille kysymyksen suomalaisesta omistamisesta, kansallisvarallisuudesta sekä omaehtoisesta mahdollisuudesta päättää kansallisesti merkittävien resurssien käytöstä. Onko suomalainen omistus itseisarvo vai jäänne menneen ajan yritysmaailmasta, joka ei palaa. Onko isänmaakin nykyisin kaupan?

 

Siirrytään seuraavaksi yritysmaailmasta yksityisten ihmisten maailmaan. Otetaan esimerkki siitä, miten koko ihmiselämä voi olla kaupan maailmassamme.

Tämän äärimmäisen esimerkin siitä, että maailmassa voi nykyisin kaikki olla kaupan, voimme löytää toimittaja Jaana Kannisen kolumnista, jossa hän tarkastelee kokemuksiaan Etelä-Amerikassa suomalaisen ihmisen silmin. Hän kirjoittaa seuraavasti:

 

”Kaukana kotoa asuessa törmää välillä niin lujaa seinään, että pää on haljeta. Se tapahtuu silloin, kun omat arvot ja ympäröivän maailman arvot ovat kuin eri planeetalta. Eurooppalaisten arvojen kasvattaman ihmisen on välillä vaikea ymmärtää, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Täällä kaikki voi olla kaupan, myös elämä ja kuolema. Business menee etiikan edelle. Oma perheeni sai sen kokea karvaasti.

 

Perheenjäsenemme joutui äkilliseen leikkaustilanteeseen ja vietiin sairaalaan. Sairaala edellytti 3000 euron shekkiä etukäteen. Mistäpä sellainen olisi ollut Visa-maksamiseen tottuneilla suomalaisilla mukana. Ei auttanut suomalaisen vakuutusyhtiönkään välittömästi antama sitoumus, että matkavakuutukset ovat kunnossa ja hoito korvataan. Sairaala vaati etukäteen käteistä – ”cash” –

ennen ei leikattaisi. Kirurgi juoksi vähän väliä potilaan, jonka tila paheni koko ajan, ja henkilökunnan välillä kyselemässä, onko talous kunnossa? Kun ei ollut hänen mielestään, leikkaus lykkäytyi koko ajan. Hengenmeno oli lähellä, vaikka lopulta operaatio onnistuikin, kun viimein saatiin Suomesta keskellä yötä vakuutusyhtiön kirjallinen sitoumus maksusta ”. Ihmisen koko elämä tuntui olevan kaupan, vieläpä ”cash”-muodossa.

 

TK-veljemme Pertti Peltolan Tämän kesän Sompalan aateseminaarissa esittämä lainaus Henry Millerin ” Kauppamatkustajan kuolema ” -näytelmän Charleyn sanoista: ” Niin, lopultakin ainoat asiat, mitä sulla on tässä maailmassa, ne on ne, mitä sä voit myydä”, liittää edellä kuvatun tositapahtuman kirjailijan terävään yhteiskunta-analyysiin. Maailmamme voi olla näinkin raadollinen.

 

Hyvät veljet, edellä esitetyt esimerkit ja suoritettu tarkastelu voivat tuoda mieliimme pessimistisen kuvan meistä ihmisistä ja rakentamistamme yhteiskunnista – tästä yhteisestä maailmastamme. Moni sellainen asia, joka mielestämme ei saisi olla kauppatavaraa omien arvojemme ja eettisten käsitystemme mukaisesti, näyttää sitä olevan. Onko meillä syytä pessimismiin kysymykseen vastatessamme?

 

Nyt lienee syytä ottaa esille näkökulmia, jotka korostavat niitä asioita, jotka eivät näytä olevan kaupan. Tällöin tullaan arvojen, etiikan, hyvän ja arvokkaan elämän, läheisten ja syvien ihmissuhteiden ja aatteiden maailmaan. Myös meidän veljeskuntamme maailmaan. Vastaus puheen otsikon kysymykseen moni-ilmeistyy ja tuo varmasti meidän kaikkien mieliin positiivissävytteisiä ajatuksia ja tunteita. Kaikki ei olekaan elämässä kaupan. Ryhdytään etsimään vastausta otsikon teemaan seuraavaksi edellä mainituista näkökulmista.

 

Viime vuosina ovat yhä enemmän nousseet esille myös moraaliseettiset kysymykset, arvot ja hyvyyden tavoittelu sekä yksityisten ihmisten, ihmisryhmien ja myös yritysten käyttäytymisessä. Ihmiset ja yritykset tekevät valintojaan niin, että arvoperusteisuus näkyy valinnoissa, käyttäytymisessä ja käytännön yritystoiminnassakin. Kaikki ei näytä olevan kaupan, ei edes hintaan mihin hyvänsä.

 

Yritystoiminnan maailmassa, kaupan maailmassa, ”Reilun Kaupan” tuotteet ovat esimerkki ja vastaus pyrkimyksiin ohjata raaka-ainetuotannon tulovirtoja entistä oikeudenmukaisemmin alkutuottajalle, usein juuri kehitysmaihin. Globaalin markkinatalouden pitkiä hankintaketjuja halutaan kontrolloida arvoperusteisesti. Mitä tahansa toimintaa ei hyväksytä.

 

Lapsityövoiman käyttö, naisten alistaminen ja luonnon riistäminen ovat ilmiöitä, joita suomalainen yritystoiminta ei hyväksy kansainvälisissä hankintaketjuissaan. Kaikki ei siis ole kaupan. Arvot ovat vaikuttamassa valintoihin myös busineksessa. Vääränlainen raha haisee, jos käännämme aiemmin esitetyn Milton Friedmanin ajatuksen nyt tähän arvoperusteista yritysjohtamista korostavaan näkökulmaan.

 

International Body Shop  -yrityksen perustaja Anita Roddick kiteytti arvojen merkityksen yritystoiminnassa onnistuneesti lauseeseen ” hyvyys on myös hyvää businesta”,  ja hän jatkoi: ” Haluan työskennellä yhtiössä, joka antaa panoksensa yhteiskunnan toimintaan ja on osa yhteiskuntaa. En halua pelkkiä sijoituskohteita, vaan sellaista, johon voi uskoa. Yritän olla rohkea ja oikeudenmukainen.

 

Laulussaan ”Lentäjän poika” Edu Kettunen riimittelee hienosti:

”Kiitotien päässä on taivaassa reikä – ovi miltei mahdottomaan”. Myös yritystoiminnassa ihmiskasvoinen markkinatalousyritysmalli on ”reikä taivaassa” globaalissakin maailmassa. Ihmiskasvoinen yritys on arvoperusteinen, ihmislähtöinen ja tehokkaasti toimiva liikeyritysorganisaatio, jossa arvot, ihmislähtöiset toimintatavat, osaaminen ja toiminnallinen tehokkuus muodostavat menestyvän liiketoimintakonseptin. Näissä yrityksissä perusarvot eivät ole kaupan.

Anita Roddickin ajatukset ovat sittemmin konkretisoituneet mm. yritysten yhteiskunnallisessa vastuussa – ”social ansvar- ” tai ”social responsibility”- käsitteissä. Ehkä oikeampaa olisi puhua ”vastuullisesta yritystoiminnasta” tai ” hyvästä yrityskansalaisesta”. Yrityksen pitää avoimessa markkinataloudessa olla tehokas liikeyritys, mutta sen tulee samanaikaisesti olla hyvä ihmisten yhteisö henkilöstölleen ja luotettava kumppani monille sisäisille ja ulkoisille sidosryhmilleen.

Mikä tahansa toiminta ei ole yrityksenkään edun mukaista, vaikka lyhyellä tähtäyksellä saavutettaisiinkin hyviä taloudellisia tuloksia. Kaikki ei ole kaupan modernissa hyvin johdetussa yritystoiminnassa tänä päivänä. Ei saakaan olla.

 

Vastuullisuus on, ja sen pitääkin olla, osa yrityksen toiminnallista menestyskonseptia nyt ja tulevaisuudessa erityisesti. Vastuullisuus ei ole kuitenkaan pelkkä iskusana eikä yritysjohdon deklaraatio, vaan sen on tultava ilmi arkipäivän toiminnoissa, etulinjassa, siellä, missä yritys kohtaa asiakkaat ja koko toimintaympäristönsä. Sosiaaliseen vastuullisuuteen kuuluvat erottamattomina osina sosiaalinen vastuullisuus henkilöstöä kohtaan – yritys hyvänä työnantajana, ympäristövastuullisuus ja taloudellinen vastuullisuus. Taloudeltaan terve yritys kykenee dynaamisesti kehittämään toimintaansa sekä kantamaan modernilla tavalla yritykselle kohdistetun ja myös yrityksen itse omaehtoisesti ottaman vastuun. Ympäristövastuu taas kiinnittää perushuomion kestävän kehityksen periaatteiden huomioon ottamiseen yritystoiminnassa.

 

Piispa Mikko Heikka on yhdistänyt yritystoiminnan menestykseen vahvasti moraalisen näkökulman mielenkiintoisella tavalla. Lainaan Mikko Heikkaa suoraan seuraavasti: ”Olen usein todennut, että moraalinen toiminta kannattaa lopulta parhaiten myös yritysmaailmassa. Johtaja tekee onnettomia päätöksiä, jos moraali ei ole mukana. Olen nähnyt kahdenlaisia yrityskulttuureja; kristillisyyteen ja toisaalta suorastaan ahneuteen perustuvia. Kokemuksesta voin sanoa, että ensimmäinen on menestynyt pidemmällä aikavälillä paremmin.”

 

Ahneus, tuo aikoinaan kristinuskossa kuolemansynniksi luokiteltu ihmisen ominaisuus ja käyttäytymistapa, ei olekaan välttämättä paras tapa saavuttaa yritystoiminnan tavoitteita – ei edes taloudellisia. Moraali, etiikka ja arvot määrittävät puitteita ja linjauksia ihmisten toiminnalle – niin yhteiskunnassa kuin yrityksissäkin.

 

Kaikkea ei voi siis ostaa eikä myydä.. Voisi jopa todeta, että hyvin moni asia ei ole kaupan edes yritystoiminnassa, vaikka joskus tuntuu ja myös näyttää siltä.

 

Entä miten on asianlaita omassa vapaamuurariveljeskunnassamme? Ovatko sen perusaatteet ja tavoitteet kaupan? Voiko vapaamuurariloosin jäsenyyden ostaa rahalla vai onko veljeskuntamme arvoihin ja toimintaperiaatteisiin – veljeyteen – sitoutuminen niin vahva ehto jäsenyydelle, että yhteiskunnallinen arvostus, saavutukset ja taloudellinen asema eivät voi korvata puuttuvaa halua sitoutua järjestömme aate- ja toimintaperiaatteisiin?

 

Varmasti meistä kaikista täällä olevista veljistä tuntuu luonnolliselta vastata, että ”kaikki ei todellakaan ole kaupan”. Järjestömme perustarkoitus – kasvattaa ja kehittää meitä ihmisinä yhä inhimillisemmiksi yhdessä veljiemme kanssa ja heidän myötävaikutuksellaan – kiinnittää keskeisen huomion ihmiseen ja pyrkimykseemme inhimilliseen kasvuun niiden päämäärien, arvojen ja reunaehtojen mukaisesti, joihin olemme lupauksissamme sitoutuneet tähän järjestöön liittyessämme ja siinä toimiessamme. Vapaamuurariuden arvojen on tietysti tultava esiin myös arkipäivän käyttäytymisessämme ja toiminnassamme. Nämä arvomme ja niihin perustuva käyttäytymisemme sekä toimintamme ihmisinä ja veljinä looseissamme sekä yhteiskuntamme jäseninä eivät ole kaupan. Niistä pidämme tukevasti kiinni.

 

Erityisesti suuret loistotähtemme, Pyhä Raamattu, suorakulma ja harppi, muodostavat perustan sille vapaamuurarin elämälle ja ihmisyyden kehittämiseen pyrkivälle kasvulle, joka ei ole kaupan. Raamattu antaa meille elämänohjeet ja linjaukset. Se on majakka, joka ohjaa kulkuamme elämässämme kaikkina aikoina. Raamattu on selvästi vapaamuurariuden vahvin peruskivi erityisesti niiden eettis-moraalisten käyttäytymistämme ihmisinä ja vapaamuurareina ohjaavien normien ja arvojen osalta, jotka ovat keskeisessä asemassa vapaamuurariaatteessa. Vapaamuurariudessa oman itsensä ymmärtämiseen kasvattaminen Pyhän Raamatun moraalis-eettisten arvojen mukaisesti antaa meille mahdollisuuden ymmärtää paremmin myös Jumala-suhdettamme.

 

Suorakulma on esineenä konkreettinen, mutta sisällöllisesti moni-ilmeinen ja tulkinnallinen. Se antaa meille juuri Raamatun moraalis-eettisten arvojen kautta mahdollisuuden arvioida omaa toimintaamme, käyttäytymistämme ja kasvuamme ihmisinä. Suorakulman sisältö määrittyy elämässämme niiden eettisten ja moraaliin liittyvien sääntöjen ja arvojen kautta, jotka yhdistyvät käsitteessä ”hyvä vapaamuurariveli, ihminen ja kunnon kansalainen”. Jokainen näistä käsitteistä pitää sisällään sekä veljeskunnassamme yhteisesti hyväksyttyjä määritelmiä että myös omien subjektiivisten tulkintojemme kautta syntyneitä käsityksiä ”hyvästä vapaamuurariveljestä.”

 

Harppi taas rajaa omilla viivoillaan ulkopuolellemme ne arvot ja käyttäytymistavat, jotka eivät vapaamuurariuteen kuulu. Emme halua luopua näistä suurista loistotähdistämme ja niiden sanomasta vapaamuurarimaailmassamme, toivottavasti emme myöskään arkipäivän elämässämme, jossa perhe ja läheiset ihmissuhteet muodostavat perustan ihmiseksi kasvamisellemme ja henkiselle turvallisuuden tunteellemme. Näitä ihmissuhteita ja niihin liittyviä arvoja emme ole halukkaita myymään. Päinvastoin – niiden ylläpitäminen, kehittäminen ja puolustaminen kuuluu oman länsimaisen näkemyksemme mukaisesti perusarvoihimme.

 

Kun laajennetaan tarkastelua yksittäisestä ihmisestä, ihmisryhmistä, kuten veljeskunnastamme, suurempiin joukkoihin, heimoihin sekä kansanryhmiin ja jopa kansakuntiin, nousee samaan joukkoon kuuluvien ihmisten yhteisen identiteetin käsitys, yhteenkuuluvaisuuden tunne, kansalliset symbolit – meille suomalaisille suomalaisuus ja sen arvot, siniristilippu sekä itsenäisyyden eteen tehdyt uhraukset, arvoiksi, joihin olemme vahvasti sitoutuneet ja jotka liittyvät välittömästi tai välillisesti liki kaikkien meidän suomalaisten elämään. Myös uskonnollinen elämänkatsomus, meillä suomalaisilla kristillisyys, voi kuulua näihin kansakunnan identiteettiä vahvasti määrittäviin arvoihin – toisilla vahvemmin ja toisilla heikommin. Sydämemme ja järkemme ovat sisäistäneet nämä käsitteet syvällisellä tavalla. Emotionaalisuus ja rationaalisuus ovat yhteen liittyneinä mukana näissä ydinarvoissa. Näitä emme ole halukkaita myymään, mutta niiden puolustamiseen olemme myös me valmiita, kuten monet aiemmat sukupolvetkin ovat olleet.

 

Kivijärven kirkkoherra, kansanedustaja ja reservin kapteeni Väinö Havas, joka kaatui ainoana kansanedustajana jatkosodan alussa vuonna 1941, on kirjoittanut puhuttelevan runon ” Testamentti pojalleni ”, joka hienolla ja mieliä liikuttavalla tavalla kuvaa niitä kansakunnan pyhimpiä arvoja, jotka eivät olleet kaupan talvisodan vuonna 1939, kun ne väkisin pyrittiin maahanhyökkääjän toimesta lyömään maahan kokonaan toisenlaisen yhteiskunnan ja arvomaailman tieltä.

 

Näin Väinö Havas kirjoittaa:

 

” Tänä aamuna, poikani, lähden

   kohti tuskien rintamaa.

   Sinun, äitis ja veljies tähden

   minut kutsuvi isänmaa.

 

   Isänmaallinen, kontua vailla

   olen ollut ja köyhä mies.

   Sydän-Suomeni karuilla mailla

   oli suitseva kotilies.

 

   Perinnöksesi, poikani, annan

   tyhjät taskut ja isänmaan,

   kalasaunani välkkyvän rannan,

   pyhän uskoni Jumalaan.

 

   Minut kerran kun kantavat luokses,

   risti sormes ja ole mies.

   Kävi, poikani, näin sinun vuokses,

   minä viitoitin miehen tien. ”

 

Koti, uskonto ja isänmaa sekä suomalaisen miehen malli ovat vahvasti mukana Havaksen runossa. Näitä arvoja voidaan ja halutaan puolustaa. Ne eivät olleet kaupan tuolloin, eivätkä ne ole kaupan nytkään.

 

Hyvät veljet, Vastaus otsikon kysymykseen kuuluu siis – kaikki ei ole lopultakaan kaupan. Ihmisyyttä, omia perusarvojamme ja läheisiä ihmissuhteitamme emme ole halukkaita myymään. Niin pitää ollakin. Onnellinen ja rikas ihmiselämä, syvä ihmisyys, lepää näiden peruskivien varassa. Elämämme keskeinen tavoite löytyy juuri täältä. Ne eivät ole kaupan.